Aurinkorannikon suomi-yhteisö kasvaa ja monipuolistuu, ja sen mukana lisääntyy toiminta. Yhteisöllisyys ja toisista välittäminen ovat saaneet uusia toimintamuotoja tukien lähimmäisiä ja vähän kauimmaisempiakin. Samalla toiminta antaa mahdollisuuden siinä toimiville vapaaehtoisille tutustua uusiin ihmisiin ja saada ystäviä.

Leijonilla on jo pitkä ja ahkera perinne rannikolla. Uusimpien yhdistysten joukossa ovat mm. Naistenpankki , Saapas sekä SOS-ryhmä. Suomalainen koulu on ottanut päivittäisiin arvoihinsa mukaan kestävän kehityksen.

Leijonat

Leijonat järjestävät tempauksia ja niistä tulevilla varoilla autetaan niin paikallisia suomalaisia kuin espanjalaisiakin sekä kansainvälisiä hätäkohteita. Seuraava tapahtuma on 23.1.2016 Arena -teatterin esitys ”Uusioperh(s)e” Las Palmeras -salissa Fuengirolassa. Leijonat myyvät myös seinäkalenteria ensi vuodelle, joka kuukausi oppii herkullisia välimerellisiä reseptejä.

Naistenpankki

Naistenpankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä kestävän kehityksen periaattein. Aurinkorannikon osasto (kuva) kerää rahoja erilaisin tempauksin, seuraava tapahtuma on Joulumarkkinat Centro Finlandian tiloissa 7.12 klo 12-16. Myyntipöydän voi varata Centro Finlandiasta 20e/pöytä ja maksu menee suoraan Naisten Pankille.

Saapas

Evankelilaisen kirkon nuorisotyön Saapas-ryhmä on toiminut Suomessa jo vuodesta 1972 ja Espanjaan se rantautui viime vuonna. Pääperiaatteena on olla tukemassa nuoria heidän ehdoillaan. Aurinkorannikon Saapas päivystää nykyisin Ferioilla sekä koulun alkamisen ja päättymisen aikoihin. Toiminnan tarkoitus on muutenkin olla mukana nuorten elämässä tukevina ja kuuntelevina aikuisina.

SOS-ryhmä

SOS-ryhmä auttaa hädässä olevia suomalaisia lähinnä tulkkauksen muodossa. Ryhmä on käännättänyt Turvaoppaita sekä teettänyt SOS -passeja, joita voi pitää mukana lompakossa. Ryhmä kaipaa lisää espanjankielentaitoisia tulkkeja päivystystilanteisiin.

Keke

Aurinkorannikon suomalaiselle koululle myönnettiin tänä vuonna Kestävän kehityksen Keke -sertifikaatti. Opettajat ja oppilaat ovat yhdessä pohtineet ja kehittäneet erilaisia teemoja, joita on toteutettu konkreettisesti. Painopisteinä ovat olleet koulun alueen siisteys, vastuulliset hankinnat ja kestävä kulutus sekä henkinen hyvinvointi. Apua on lähetetty myös Hondurasiin tukien Melvin -pojan koulunkäyntiä ACOES-säätiön kautta.

Lisätietoja:

Leijonat: leijonat.torremolinos (at) gmail.com
Naistenpankki: Facebook: Naisten Pankki Aurinkorannikko
Saapas: Facebook: Aurinkorannikon Saapas, puh +34-636874330 , aurinkorannikonsaapas (at) gmail.com,
SOS-ryhmä: www.sosryhma.net
KeKe: info (at) suomalainenkoulu.net