Fuengirola Lionsin naisjoukkueen perustaminen on saanut tulta alleen. Eilen olivat ensimmäiset harjoitukset ja vauhtia riitti myös kentällä. Lisää pelaajia mahtuu mukaan.

Fuengirola Lionsien aktiivi Jari Nyman on todella iloinen mahtavasta startista. Saimme tytöiltä ja naisilta jo keväällä toiveen perustaa joukkueen heillekin ja se onkin nyt lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Eilisissä ensimmäisissä harjoituksissa oli kuusi pelaajaa, mutta koska kaikilla ei vielä ole varusteita, niin kaksi heistä seurasi tilannetta katsomosta.

Kiinnostusta on ollut erityisesti Aurinkorannikon suomalaisen koulun yläasteelta. Kaikenkaikkiaan tulossa on jo yli kymmenen pelaajaa, mutta osa heistä odottaa varusteiden tuloa, joten kaikki eivät vielä olleet eilen paikalla, kertoo Jari.  Tulossa joukkueeseen on myös lajia jo harrastaneita kertoo Jari. Yksi pelaaja on pelannut Suomessa jääkiekkoa sarjassa sekä espanjalaisia tyttöjä, jotka ovat aiemmin pelanneet rullakiekkoa poikien joukkueessa. Joukkueessa on mukana myös ruotsalainen, joten tässä onkin hieno mahdollisuus kansainväliseen yhdessä tekemiseen. Mutta minkäänlaista aikaisempaa luistelu- tai kiekkokokemusta ei tarvita, korostaa Jari. Kaikki ovat tervetulleita.FL naistenlogo

Harjoitukset ja varusteet

Ikähaitari joukkueella on tällä hetkellä 14-35v eikä yläikärajaa ole. Joukkue saa poikkeusluvalla pelata Andalusian Infantil eli vanhempien poikien sarjassa, jossa pelaavat 15-16v. Ensimmäinen päämäärä on pelata Sevillan Haloween turnauksessa 29.-30.10. Siellä saadaan jo kunnon pelit aikaan, toteaa Jari!

Harjoitukset pidetään su 18-20 ja ma 20.30-22.30 Fuengirolan Los Bolichesin Santa Fen hallissa Mercadonan vieressä. Valmentajana toimii Ari Vesterinen ja ammattimaalivahtivalmeja Tero Auvinen tulee myös auttamaan valmennuksessa silloin tälllön.

Varusteiksi tarvitaan kypärä, luistimet, hanskat, maila, kyynärpää ja säärisuojat. Kaikkein helpoin tapa on tilata ne viimeisimmän turnauksen sponsorilta Kiekkobussilta sillä heillä on suora tavaroiden kuljetus Fuengirolaan. Fuengirola Lionsin joukkueen jäsenet saavat vielä alennusta tuotteista. Tilauksen yksityskohtia kannattaa kysyä valmentalta.

Lajin kiinnostus kasvaa vauhdikkaasti

Naisjoukkueen Facebook sivu avattiin tänään ja ensimmäisen tunnin aikana sille tuli jo melkein 50 seuraajaa. Kiinnostus on ollut niin hurjaa, että tiedä mihin tämä vielä johtaa, pohtii Jari innostuneena.

Tämä tuo lisää näkyvyyttä myös koko Fuengirola Lionsille, sillä joukkue on Andalusian ensimmäinen naisten rullakiekossa. Toiveissa onkin saada lisää harjoitusaikoja ja uusi pelihalli. Joukkueen nopea kasvu kertoo lajin kiinnostavuudesta ja se motivoi kaupunkia miettimään uuden hallin rakentamista.

Varustelahjoituksia otetaan vastaan, jotta uudet tulokkaat pääsisivät kokeilemaan lajia.

Lisätietoa fuengirolalions@gmail.com tai tulemalla paikanpäälle katsomaan harjoituksia.
Facebook: Fuengirola LIONS Female Team