Lauantain rankat sateet saivat aikaan kaaoksen Malagassa. Lauantaina kymmenen ja kahden välillä vettä satoi 112 litraa neliömetriä kohden. Sunnuntai aamulle odotetaan edelleen voimakkaita sateita ja hälytystila on nostettu jälleen korkeimpaan ”alerta roja” luokkaan.

Ilmatieteen laitoksen (AEMET) ennusteiden mukaan sunnuntai-aamupäivän aikana on odotettavissa edelleenkin voimakkaita sateita ja kuuroja erityisesti itäisen Costa del Solin alueella Guadalhorcen laaksossa sekä Axarquian alueella. Alueeelle odotetaan 60 litran sademäärää tunnissa ja 120 litran sademäärän ylittymistä 12 tunnin aikana.
Pelkästään lauantain sateet saivat Malagan keskustan muuttumaan joeksi, lukuisia asuntoja jäi saarroksiin veden vuoksi ja esimerkiki alueet  El Tarajal, Huertecilla, Santa Águeda sekä Azucareran maantie olivat tulvien vallassa.  Lisäksi alueet Casabermeja ja Almogía jäivär eristyksiin.

Lukuisia perheitä joitui poistumaan kotoaa veden noustessa asuintiloihin (mm. Los Asperonesin alueuella), puita kaatui voimakkaiden tuulenpuuskien myötä, joet tulvivat yli äyräiden, sähkönjakelussa tuli katkoksia samoin puhelinliikenne takkuili. Lukematon määrä asuintajojen kellareita ja liikehuoneistoja on kärsinyt vesivahingoista.

Myös julkisissa tiloissa kuten kouluissa rankkasateet ovat aiheuttanee suurta vahinkoa. Edelleen on epäselvä voivatko kaikki alueen koulut avata ovensa normaalisti maanantaina.

Sunnuntain sateiden pelätään aiheuttavan vielä lisää suuria vahinkoja.
Viranonmaiset suosittelevat rajoittamaan autojen käyttöä mahdollisimman paljon sateiden aikana.  Liikenne varataan pääasiassa hälytysajoneuvoille.

Linkin takana DiarioSurin kuvia Malagan sateista.

Tiedot ja kuvat: DiarioSur