Malagan metrossa matkustava voi käyttää puhelintaan ja nettiyhteyttään ensi kesästä lähtien myös maan alla ja tunneleissa matkustettaessa. Palvelun tarjoaa ensimmäiseksi operaattori Movistar.

Tähän saakka puhelimenkäyttö metrossa on ollut mahdollista maanpäällä, mutta siirryttäessä maanalaisiin tunneleihin ja asemille, on puhelinyhteys katkennut jo laskeuduttaessa portaita pitkin asemille.
Movistar on solminut sopimuksen Malagan Metron kanssa puhelinyhteyden ja 3 G verkon mahdollistamiseksi myös metrolla matkustettaessa. Palvelu saataneen aktiiviseksi kesäkuun loppuun mennessä.
Operaattori aikoo myös jatkaa hanketta muuttamalla 3 G yhteyden jatkossa 4 G yhteydeksi.
Malagan metrossa puhelimella puhuminen onnistuu aluksi Movistarin operaattorin asiakkailla mutta neuvotteluja käydään jo muiden operattoreiden kanssa jotta palvelu laajenisi mahdollisimman suurelle käyttäjäkunnalle.
Tiedot: La Opinion de Malaga

 

Malagan metro otettiin käyttöön kesällä 2014. Toiminnassa on kaksi linjaa; Linea 1 ja Linea 2. Linea 1 yhdistää kaupungin keskustan ja yliopistoalueen ja tätä reittiä käyttävät myös esimerkiksi Malagan sairaalaan (Clinico) matkustavat. Linea 2 on nopea yhteys kaupungin keskustasta aina Palacio de Deportesiin saakka.
Metron pääasema El Perchel löytyy Malagan juna-aseman Maria Zambranon pääoven edustalta.
Katso tästä lisätietoja Malagan metrosta http://metromalaga.es/