Fuengirolassa on mahdollisuus harrastaa amerikkalaista jalkapalloa. Fuengirola Potros -seura on tällä hetkellä Aurinkorannikon ainoa amerikkalaisen jalkapallon joukkue. Joukkue on toiminut vuodesta 2013 lähtien ja aloittaa kolmannen kautensa tulevana syksynä.

Yleistietoa

Amerikkalainen jalkapallo on taktinen ja nopeatempoinen joukkueurheilulaji. Laji alkoi kehittyä 1800-luvun lopussa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Laji pohjautuu alunperin englantilaisesta rugbysta, jonka vuoksi lajeilla on säännöissä joitakin yhtäläisyyksiä. Ensimmäinen amerikkalaisen jalkapallon ottelu pelattiin 6. marraskuuta 1869 Yhdysvalloissa New Yerseyn osavaltiossa.

Pelin ideana on kerätä pisteitä kuljettamalla soikionmuotoinen pelipallo vastustajan maalialueelle. Palloa voidaan kuljettaa pelitavasta riippuen joko juosten tai syötellen pelaajalta toiselle. Vastustajajoukkue yrittää estää pallon kuljettamisen. Eniten pisteitä peliajan puitteissa kerännyt joukkue voittaa pelin.

Amerikkalainen jalkapallo Espanjan Aurinkorannikolla – Fuengirola Potros

Espanjaan amerikkalainen jalkapallo on rantautunut 1980-luvun lopulla. Laji on vuosien aikana kasvattanut suosiotaan ja nykyisin pelkästään Kataloniassa on yli 60 joukkuetta. Siellä on myös eniten joukkueita koko Espanjasta. Andalusiassa lajia on pelattu vuodesta 1992 asti Sevilla Linces -joukkueessa.

Ennen Fuengirola Potros -joukkuetta Aurinkorannikolla toimi vuodesta 2006 vuoteen 2009 Jirkka Jurvasen valmentama Costa del Sol Suns -joukkue, joka oli alueen historian ensimmäinen joukkue. Kyseinen joukkue voitti Andalusian mestaruuden joulukuussa 2008. Jurvasella on lajista pitkä ja vahva kokemus 1980-luvulta asti sekä pelaajana että sittemmin valmentajana.

Fuengirola Potros -seuralla on omat joukkueensa miehille, naisille sekä juniorijoukkue alle 19-vuotiaille harrastajille. Kaikkiin joukkueisiin pääsee mukaan sekä harrastamaan että vain kokeilemaankin. Alaikärajana on kuitenkin 16-vuotta. Valmennuskielinä ovat espanja, englanti ja suomi.

Miesten joukkueen päävalmentajana toimii Brian Ortegren ja junioreiden Jirkka Jurvanen. Jurvanen valmentaa lisäksi naisten joukkuetta Rafael Marquez Montesin kanssa, joka on myös apuna juniorijoukkueen valmennuksessa.

Espanjan miesten aluesarjat pelataan tavanomaisesta 11 miehen pelistä poiketen 9 vs 9 pelaajan säännöillä. Pienempien harrastajamäärien vuoksi näin olisi myös helpompaa perustaa uusia joukkueita. Naisten ja juniorien sarjat pelataan maakunnasta riippuen joko 7 vs 7 tai 9 vs 9 säännöillä.

Harjoitukset

Harjoitukset koostuvat alkulämmittelystä, lihaskunto-osuudesta, pelipaikkaharjoitteluista sekä kauden aikana harjoituspeleistä. Alkulämmittelynä on yleensä juoksua ja ohjattua lihaslämmittelyä. Lämmittelyjen jälkeen tehdään lajiharjoittelua pelipaikkakohtaisesti.

Espanjassa amerikkalaisen jalkapallon kausi sijoittuu talveen. Kesäisin off-kaudella harjoituksissa keskitytään ylläpitämään ja parantamaan lihaskuntoa eikä harjoituspelejä kesäisin oikeastaan ole. Varsinainen kausi alkaa syyskuussa.

Ensimmäiset harjoitusottelut pelataan loka-marraskuussa, jonka jälkeen alkavat Andalusian sisäiset liigapelit. Tammikuussa alkavat sarjapelit kaikilla joukkueilla. Potroksessa kaikki joukkueen jäsenet pyritään peluuttamaan peleissä.

Hyvä tietää

Laji kehittää harrastajansa lihaskuntoa, tekniikkaa ja kehon koordinaatiota. Tärkeimmät lihakset lajin kannalta ovat erityisesti selkä-, niska- ja vatsalihakset. Hyvä lihaskunto suojaa myös loukkaantumisilta.

Lajissa käytetään suojina kypärää, hartia-, lonkka-, reisi- ja polvisuojia sekä hammassuojia, jotka suojaavat samalla myös niskaa. Juniorijoukkueen valmennuksessa opetellaan oikeaoppista taklausta, jonka tarkoituksena on olla vahingoittamatta itseä tai muita.

Kyseessä on kova fyysinen joukkuelaji, joka kehittää harrastajansa kuntoa tehokkaasti. Fuengirola Potrosin joukkueessa on laaja otos eri maista, kulttuureista ja taustoista tulleita pelaajia. Joukkueesta saa helposti uusia kavereita ja samalla voi oppia myös uusia kieliä. Joukkue järjestää aika ajoin yhteisiä virkistyspäiviä tiimihengen kohottamiseksi.

Kaikki lajista kiinnostuneet ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta ovat tervetulleita kokeilemaan tätä vauhdikasta joukkuelajia. Kaikille löytyy oma pelipaikka kentältä, jossa pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Aikaisempi kokemus lajista tai muu urheilutausta ei ole välttämätöntä. Seura pitää harjoituksensa tiistai- ja perjantai-iltaisin kello 20-22 Fuengirolan Campo de Fútbol Suel -kentällä.

Lisätietoa: http://www.fuengirolapotros.com/ ja https://www.facebook.com/potrosfa?fref=ts

sekä sähköpostitse osoitteesta jirkka.jurvanen@gmail.com