Lokakuun lopussa kohtaavat Aurinkorannikolla Fuengirolassa Suomen musiikin huippunimet sekä heidän faninsa. Fugefest täyttää Fuengirolan suomalaisilla 23.-24.10. Itse konsertit soitetaan Palacio de la Pazissa eli Rauhanpalatsissa Feria-alueen päässä, mutta väenpaljous tullaan varmasti huomaamaan myös kaduilla.

Fuengirola on nykyään suosittu esiintymispaikka suomalaisten artistien keskuudessa. Ensimmäistä kertaa heitä on kuitenkin paikalla kerralla näin iso joukko yhdellä kertaa. Kaikki esiintyjät, joita pyysimme mukaan festareille suostuivat tulemaan, kertoo Suomesta tavoitettu festaria järjestävä Riki Huhtala. Osa heistä käyttää tilaisuuden hyväksi ja viettää samalla hieman enemmän aikaa lomaillen Espanjassa. Yleinen ilmapiiri esiintyjien keskuudessa on ollut hyvin innostunut. Esiintyjinä festareilla ovat mm. Jari Sillanpää, Agents, Podepa, Virve Rosti ja Jukka Poika eli tarjolla on laaja skaala musiikkia.

 

Lauantain VIP liput myytiin nopeasti loppuun, mutta nyt saimme järjestettyä muutamia lisäpaikkoja, ilmoittaa Riki. Nämä liput ovat myynnissä ainoastaan Fuengirolassa sijaitsevan Centro Finlandian infopisteessä. Tavallisia lippuja on vielä jäljellä molemmille päiville. Niitä on ostettu tasaisesti sekä Suomesta että Espanjasta.

 

Festivaaliviikonlopun molemmin puolin olevat lennot alkavat olemaan täynnä. Myös Tampereelta lähtevä tilauslento on myyty loppuun. Taisi Ryanair huomata tilaisuuden, myhäilee Riki, he ovat lisänneet yhden ylimääräisen lennon festarien jälkeisenä maanantaina. Innokkaat viime hetken lähtijät pääsevät kyllä vielä festareille kun vaan vaihtavat konetta Keski-Euroopassa kerran tai lentävät vaikka Madridiin ja ottavat sieltä junan etelään.

 

Suurin osa artisteista majoittuu keskustan hotelleissa, kertoo Riki, näin heidän on helppo liikkua ilman erillisiä kuljetuksia.

Tässä faneille vinkki: Nimmaritussi mukaan kaupungille ja siellä voi nyt pongata koko Suomen musiikkikerman kerralla.

 

Lisätietoa: www.fugefest.fi