Aurinkorannikon ilmasto, pitkät hiekkarannat ja monipuolisuus houkuttelee matkalaisia ympäri vuoden. Aurinkorannikko sijaitsee Andalusiassa, Espanjan etelärannikolla. Lomakohteena Aurinkorannikko sopii auringonpalvojille, kulttuurista ja nähtävyyksistä kiinnostuneille, shoppailijoille, patikoijille, purjehtijoille sekä erityisesti golfaajille, sillä Aurinkorannikolla voit golfata ympäri vuoden ja hyvin hoidettuja kenttiä löytyy joka tason pelaajalle.

Aurinkorannikolla on useita kaupunkeja sekä kyliä ja ne sijaitsevat lähellä toisiaan, joten sinun on helppo matkata kaupungista toiseen joko vuokra-autolla, linja-autolla tai junalla. Erilaisia kaupunki- ja nähtävyysretkiä järjestetään myös päivittäin.

 

Elokuussa lämptöilat voivat kohota rannallakin +40 asteeseen, sisämaassa vielä korkeammalle. Kuumuus ja ajankohta kannattaakin ottaa huomioon matkustaessa sisämaan kaupunkeihin: Granadaan, Sevillaan, Rondaan ja Gordobaan. Yleensä Málagan itäpuolella on hieman viileämpää.

Talvella rantakaupungin lämpötilat pysyvät noin +10 molemmin puolin, sisämaassa on hieman vilpoisempaa eli noin +5 astetta.

 

Córdoba

Córdoba sijaitsee noin 160 kilometriä Malagasta pohjoiseen. Kaupungin asukasluku on vajaat 330 000. Lomakohteena Córdoba houkuttelee etenkin historiasta ja kulttuurista kiinnostuneita matkalaisia, sillä kaupunki on UNESCON maailmanperintökohde. Historiallisten nähtävyyksien lisäksi kaupungista löytyy vilkas yöelämä, hyvät shoppailumahdollisuudet sekä useita viihtyisiä viheralueita. Kuuluisaa Patio -fiestaa vietetään joka vuosi toukokuussa. Sen aikana on mahdollista käydä ihailemassa yksityistalojen puutarhoja ja patioita.

 

Suosittuja nähtävyyksiä ovat mm.

  • La Mezquita
  • Alcázar de los Reyes Cristianos
  • La Juderia, synagoga
  • Cruses de Mayo-festivaali
  • Córdoban feriat
  • Claudius Marcelluksen rakennuttaman temppelin rauniot
  • romaanisen sillan rauniot

Estepona

Lähes 60 000 asukkaan kaupunki Estepona sijaitsee meren rannalla noin 80 kilometriä Málagasta länteen. Lomakohteena Estepona sopii niin auringosta ja uimisista pitävälle kuin kultttuurista, patikoinnista ja golfista kiinnostuneelle. Nykyisin Estepona on kuuluisa seinämaalauksistaan. Kerrostalojen seiniin on maalattu upeita teoksia ja turistitoimistosta saa kävelykartan, jota seuraamalla voi bongata maalaukset.

 

Esteponan nähtävyyksiä ovat mm.

  • Torre del Reloj (Kellotorni)
  • Marqués de Mondéjarin (Palatsi)
  • Nicion ja San Luísin linnojen rauniot
  • Etnografinen museo
  • Härkätaistelumuseo
  • Plaza de las Flores (aukio)
  • Casa de la Cultura
  • Vartiotornit
  • Akvedukti
  • Selwo Aventura (safaripuisto)
  • Sierra Bermeja-vuoristo

Estepona on tunnettu rannoista sekä aurinkoisista päivistä, mutta kaupungista löydät myös aidon espanjalaisen tunnelman. Vanhassa kaupungissa on mukava kävellä pitkin mukulakivikatuja ja piipahtaa tapas-baareihin tai kalaravintoloihin.

 

Fuengirola

Fuengirola sijaitsee 20km Málagasta länteen ja  on luultavasti suomalaisten keskuudessa tunnetuin Aurinkorannikon kohteista. Siellä Los Bolichesissa alueella asuu rannikon suurin suomiyhteisö sekä Los Pacosissa sijaitsee Aurinkorannikon suomalainen koulu. Los Bolichesissa toimii useita suomalaisia yrityksiä mm. kauppoja, kahviloita, ravintoloita, kiinteistövälitysliikkeitä ja kauneudenhoitopalveluita. Täällä voi myös opiskella suomeksi hierojaksi sekä meikkaaja/maskeeraajaksi.

 

Itse Fuengirolan keskusta sijaitsee kaupungin lounaslaidalla, muutaman kilometrin päässä Los Bolichesista. Ilmapiiri on siellä hyvin espanjalainen pikkukatuineen ja kauppoineen. Elämä on siellä vilkasta maanantaista lauantaihin klo 9-14 ja 17-21. Siesta-aikana kaupunki hiljenee syömään.

 

Kuumat kesät ja leudot talvet, erittäin laaja palvelutarjonta sekä alhainen hintataso houkuttelee kaupunkiin matkalaisia sekä pidempiaikaisia asukkaita useista maista, mutta erityisesti Suomesta.

 

Fuengirolassa on upeat hienohiekkaiset rannat, missä uimisen ja auringonoton lisäksi voit harrastaa vesiurheilua mm. sukellus, vesihiihto, riippuliito, surffaus sekä banaaniveneily. Fuengirola on myös golffaajien ja perheiden suosima kohde, mutta vilkkaasta yöelämästä johtuen houkuttelee myös paljon nuorisoa.

 

Nähtävyyksiä on mm.

  • Castillo Sohail
  • Bioparc (eläintarha)
  • Parque Aquático (vesipuisto)

Kaupungissa on hyvät shoppailumahdollisuudet monien putiikkien ja liikkeiden ansiosta. Fuengirolan ja Mijasin rajalla sijaitsee myös suuri ostoskeskus Miramar, missä kauppojen lisäksi on ravintoloita sekä elokuvateatteri. Elokuvia näytetään myös alkuperäiskielellä.

 

Granada

Granada sijaitsee Espanjan korkeimman vuoriston Sierra Nevadan juurella, ja on tunnettu maailman hienoimpiin monumentteihin kuuluvan Alhambran kuninkaan palatsin kotipaikkana. Sierra Nevadan vuoristo houkuttelee paikalle talvisin laskettelijoita ja kesäisin yleisurheilijoita sekä luontoretkeilijöitä. Lähimmät rannatkin sijaitsevat vain tunnin ajomatkan päässä.

 

Tällä 250 000 asukkaan kaupungilla on historiallinen vanha kaupunki sekä monia viheralueita mitkä tekevät siitä miellyttävän kohteen. Granadassa on lukuisia historiallisia nähtävyyksiä joten se on loistava kohde kulttuurin nälkäisille. Kaupunkiin on helppo tutustua esimerkiksi kävellen.

Alhambran linna palatseineen ja upeine sisäpihoineen, Goottilaiset temppelit, luostarit, Palacio de los Nazaries, Generalife, Alcazaba, Granadan katedraali ja sen kuninkaallinen kappeli Capilla Real ovat kiinnostavia ja erittäin suosittuja nähtävyyksiä.

Alhambrasta pohjoiseen sijatsee vanha maurikortteli Albaicín, jossa voi tehdä ostoksia pienissä kojuissa, tai piipahtaa Granadan tunnetuissa turkkilaiskylpylöissä nauttimassa erilaisista hoidoista.

Nähtävyyksien lisäksi Granadassa on vilkas yöelämä ja illanviettopaikkoja riittää joka makuun.

 

Málaga

Málaga on noin 550 000 asukkaan satamakaupunki, millä on pitkän historiansa ajalta paljon nähtävyyksiä ja kulttuuritarjontaa.

Lomanviettopaikkana Málaga sopii kaupunki-, kulttuuri-, sekä rantalomailijalle. Aurinkorannikon ainut lentokenttä sijaitsee Málagassa. Sinne pääsee kätevästi junalla (Renfe).

 

Kaupungissa on kiva suurenkaupungin ilmapiiri, mutta se on helposti hahmotettavissa ja hyväkuntoinen voi kävellen kiertää kaikki mielenkiintoiset paikat. Myös ”turistipolkupyöriä” on vuokralla.

 

Kaupunki on nykyään kuuluisa runsaasta museotarjonnastaan. Kuuluisimmat ovat Málagasta kotoisin olleen Pablo Picasson museo sekä hänen synnyinkotinsa, mikä toimii myös museona. Uusin on ranskalainen Pompidou uudistetussa satamassa. Muita ovat: CAC modernin taiteen museo, Venäläisen taiteen museo, Automuseo sekä Museo Carmen Thyssen. Useaan museoon on vapaa pääsy sunnuntaina klo 16 jälkeen.

 

Muita nähtävyyksiä ovat muun muassa Málagan katedraali sekä Alcazabon ja Gibralfaron linnat. Alcazabon linnassa toimii myös arkeologinen museo. Málagasta löytyy myös La Rosaleda, jalkapalloseura Málaga CF:n kotistadion.

 

Málagassa on hyvät ostosmahdollisuudet, sieltä löytyy putiikkeja, kauppoja, outlet myymälöitä sekä ostoskeskuksia.

Ostoksille haluavan kannattaa suunnata suunnata vanhaan kaupunkiin ja sen pikkubutiikkeihin. Keskustasta löytyy myös Stockmann tyylinen tavaratalo El Corte Ingles sekä Larios ostoskeskus pääjuna-aseman vieressä. Kaupunginlaidalla lentokentän läheisyydessä sijaitsee Ikea sekä iso ostos- ja vapaa-ajanviettokeskus Plaza Mayor.

Marbella

Noin 134 000 asukkaan ylellinen kaupunki mikä soveltuu monipuolisuutensa vuoksi niin perheille kuin muullekin matkaajalle.

Marbellan hyvin pidetty ranta on 27 kilometriä pitkä, mikä houkuttelee auringonottoon ja uimiseen. Myös rannan ravintolat, baarit ja Puerto Banus huvivenesatama ovat hyvin tunnettuja ja houkuttelevia nähtävyyksiä”. Huvivenesatama on Marbellan ylpeys, sen hienojen huvijahtien sekä ylellisen viihtyisyyden vuoksi. Marbella on myös tunnettu golffareiden keskuudessa, sillä sieltä löytyy yli 50 golfkenttää. Yöelämää löytyy myöskin joka lähtöön.

 

Marbellasta puhutaan ylellisenä kaupunkina ja muuta aurinrannikkoa korkeampi hintataso puhuu myös sen puolesta. Ostoksia voi toki tehdä edullisestikin markkinoilla, missä tinkiminen kannattaa.

 

Vanhan kaupungin viihtyisiltä kaduilta löytyy paljon persoonallisia putiikkeja ja ravintolavalikoima on suuri. Vanhassa kaupungissa voit suorittaa kaikennäköiset ostokset käsitöistä ja muotivaatteista sisustustarvikkeisiin.

Vanhasta kaupungista löydät shoppailun lisäksi paljon historiaa ja nähtävyyksiä. Jo pelkästään vanhakaupunki itsessään on näkemisen arvoinen, valkoiset perinteiset talot ja kaupunkia ympäröivät muurit tuovat tunnelmallisuutta.

 

Plaza de los Naranjos – aukiolta kun lähdet liikkeelle niin tulet näkemään useita historiallisia rakennuksia mm. kaupungintalo ja Parroquia de Nuestra Señora de la Encarnación -kirkko. Lähistöllä on myös vanhan linnan rauniot, mitkä houkuttelevat katsojia.

Muita nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Bonsai-puiden museo, useat puistot, puutarhat ja valkoinen moskeija.

 

Marbellassa on hyvät harrastusmahdollisuudet, mm. golf, tennis, veneily ja vesiurheilu.

Marbellasta lähtevät veneretket sekä “risteilyt” ovat suosittuja aktiviteettejä, sillä merellähän voit nähdä vaikka delfiinejä kauniiden maisemien lisäksi. Linja-autoretket lähikyliin ja kaupunkeihin ovat myös suosittuja.

Marbellasta on hyvät linja-autoyhteydet ja Malagan lentokentälle matka kestää autolla noin tunnin verran.

 

Mijas

Mijas tunnetaan valkoisena kylänä, valkoisten talojen ja rakennuksien vuoksi. Mijas on myös tunnettu aasitakseista ja monia koriste-esineitä koristaakin aasin kuva. Mijaksessa on rentoa tunnelmaa ja mitä ihanimpia pikku putiikkeja toinen toisensa jälkeen. Kadut ovat kivisiä ja kujat ovat kapeita ja todella sieviä, sillä kujien koristeena roikkuu seinillä värikkäitä kukkaruukkuja sekä monenlaisia koriste-esineitä ja kylttejä. Mijas on yli 400 metriä meren pinnan yläpuolella, joten näkymät kylän reunaa kulkevalta “näköala” kadulta on aivan mahtavat!  Näkymät avautuvat merelle mistä tuskin erottaa taivaanrannan rajaa. Kadun varret ovat täynnä erilaista kasvillisuutta ja kukka-asetelmia. Kurkkaamalla rotkoihin, huomaat myös siellä olevan elämää, lintujen lisäksi siellä on usein vuorikiipeilijöitä.

 

Kylän perinteisen tyylin on taannut rakennusten remontoinnissa käytetty säännös että rakennusten ulkoasu tulee jättää alkuperäiseen muotoon. Perinteistä kylässä on myös 1900-luvulla rakennettu härkätaisteluareena, mikä on käytössä vielä tänäkin päivänä. Jos et jaksa kävellä kylää ympäri, voit ottaa aasitaxin tai hevoskyydin millä pääset helposti ja vaivattomasti katselemaan kylää. Mijaksesta löytyy myös muutamia museoita, mm. Härkätaistelu- ja viinimuseo sekä CAC modernin taiteen museo. Kirkoista tunnetuin on ainutlaatuinen vuonna 1586 rakennettu kalliokirkko (Virgen Santa Maria de la Peña). Mijaksessa järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia, esim eri maiden esittelyviikonloppuja.

Mijakseen pääsee helposti linja-autolla esimerkiksi Benalmádenasta tai Fuengirolasta.

 

Nerja

50 kilometrin päässä Malagasta itään on noin 23 000 asukkaan kaupunki. Leuto ilmasto takaa viihtyisän vierailun jokaisena vuoden aikana, sekä leudon ilmaston vuoksi mm. avokadojen kasvattaminen onnistuu hyvin Nerjassa. Entinen kalastuskylä on nykyään tyypillinen andalusialainen kaupunki, missä talot ovat vaaleita ja kadut kapeita.

 

Parhaimpia nähtävyyksiä ovat vaikuttava Cueva de Nerja eli tippukiviluolasto, kuuluisa Balcon de Europan näköalatasanne upeine maisemineen, Iglesia Virgen Maravillas (kirkko), Puente del Aguila -akvedukti (Roomalainen vesijohto), sekä Nerjan ja Maron alueen luonnonkauniit rantapoukamat.

 

Nerjassa on todella hyvät patikointimahdollisuudet ja kaupunki onkin oiva kohde luonnosta pitävälle. Matkakohteena Nerja sopii myös kulttuurista sekä rantalomasta kiinnostuneille. Nerjasta löydät patikoinnin, kulttuurin ja rantojen lisäksi vesiurheilua sekä muita aktiviteetteja. Jos pidät jalkaisin liikkumisesta niin nähtävyydet sekä muut kiinnostavat asiat voit saavuttaa ilman muunlaista kulkupeliä. Luolille on noin nelisen kilometriä sekä naapuri kylään, Frigilianaan on noin kuusi kilometriä.

 

Suuria ostoskeskuksia Nerjassa ei ole, mutta pienet putiikit ja markkinat ovat suosittuja ostospaikkoja. Etenkin markkinat ovat suosittu “tapahtuma”, sekä kirpputorit.

Jos mielit lisää nähtävää niin Malagaan ei ole pitkä matka ja sinne pääsee kätevästi linja-autolla.

 

Ronda

Ronda on yksi Andalusian viehättävimmistä kaupungeista ja täynnä historiaa.

Kaupunki sijaitsee korkealla ylätasangolla Málagan provinssissa (750m merenpinnan yläpuolella) ja on tunnettu syvästä El Tajo -rotkosta, joka jakaa kaupungin uuteen ja vanhaan kaupunkiin. Kaupunginosat on yhdistetty sillalla, mistä avautuu upeat näkymät rotkoon sekä ympäröivälle maaseudulle. Ronda on myös tunnettu Espanjan vanhimmasta härkätaisteluareenasta.

 

Noin 36 000 asukkaan Ronda on yksi Andalusian nopeiten kasvavimmista kaupungeista. Maantieteellisten seikkojen takia Ronda oli pitkään ikäänkuin eristyksissä, mutta on nykyään suosittu matkailukohde. Sinne järjestetään paljon päiväreissuja ja viikonloppureissuja muista Aurinkorannikon kohteista. Busseja ja junia kulkee päivittäin Rondaan.

 

Jo pelkästään rotko ja maisemat houkuttelevat turisteja kaupungin historian syövereihin.

Vanhasta kaupungista, La Ciudadista, löytyy valtaosa Rondan nähtävyyksistä. Yksi toisensa jälkeen on kirkkoja ja museoita, mitkä sopivat erinomaisesti päivävierailijoille. Erityisesti Santa Maria la Mayor-kirkko ja kaunis Palacio de Mondragón-palatsi vuodelta 1314 kannattaa käydä katsomassa. San Miguel- nimisessä vanhassa arabilaiskorttelissa voi vierailla maurilaisessa Baños Arabes-kylpylässä.

 

Sevilla

Sevilla on Andalusian hallinnollinen pääkaupunki. Kaupunki, jota halkoo leveä Guadalquivirjoki, on täynnä upeita ja erikoisia nähtävyyksiä mm.

  • Sevillan katedraali, joka on maailman kolmanneksi suurin, ja sen kullattu alttaritaulu on maailman suurin. Sisällä katedraalissa on Kristoffer Kolumbuksen hautakammio. Aiemmin katedraalin paikalla olleesta moskeijasta on enää jäljellä lähes 100 metriä korkea minareetti La Giralda, josta avautuu kaunis näkymä Sevillan ylle.
  • Plaza de Toros de la Maestranza on yksi maailman vanhimmista härkätaisteluareenoista, ja siellä pääsee tutustumaan härkätaistelun historiaan. Areenalla järjestetään yhä, varsinkin kesän sesonkiaikaan, härkätaisteluita.
  • Plaza de España ja Maria Luisa Park ovat kauniita ja miellyttäviä paikkoja rauhalliselle kävelylle.
  • Santa Cruz -kortteli sokkeloisine pikku-katuineen, kahviloineen ja aukioineen on hurmaava osa kaupunkia.
  • Museo, Alcázarin palatsi, syntyi roomalaisen linnoituksen tilalle sekä maurilaisen Almohadan palatsin yhteyteen 1100-luvulla ja sitä ympäröi upea puutarha. Useat hallitsijat ovat jättäneet palatsiin oman jälkensä.
  • Barrio Santa Cruz, oli aikoinaan kaupungin juutalaiskortteli, mutta nykyisin siellä on paljon pieniä liikkeitä, kahviloita sekä ravintoloita, joissa voi ihastella valkoisiksi maalattujen talojen ja sokkeloisten kujien luomaa tunnelmaa.

Torremolinos

Torremolinos on lähes 70 000 asukkaan rannikkokaupunki Málagan länsinaapurina. Torremolinos on yksi Aurinkorannikon alkuperäisistä lomakohteista, sillä turismi alkoi kasvaa siellä jo 1960-luvulla. Nykyään kaupunki panostaa urheilijoiden treenaukseen ja sinne saapuukin varsinkin talvisaikaan joukkueita ja yksilölajien harrastajia ympäri maailman.

 

Torremolinosissa on mahtavat hiekkarannat, erinomaiset ostosmahdollisuudet sekä vilkas yöelämä. Kuuluisin on Carihuelan ranta, joka on täynnä hyviä kalaravintoloita. Kesäkuukausina rannoilla voi harrastaa vaikka riippuliitoa, banaaniveneajelua, vesihiihtoa tai polkuveneilyä. Rannan ympäriltä löytyy paljon erilaisia ravintoloita, kauppoja ja baareja. Myös vilkas yöelämä on painottunut rantojen läheisyyteen.

 

Torremolinosissa voi harrastaa myös vaikka ratsastusta, kalastusta tai tennistä. Myös golf on suosittua, mutta kenttävaraus kannattaa tehdä ajoissa etukäteen. Torremolinosissa on vesipuisto Aqualand, jonka pitkät liukumäet ja erilaiset uima-altaat viihdyttävät lapsia varmasti koko päivän. Kaupungista löytyy myös krokotiilipuisto Crocodile Park, jossa on yli 200 krokotiilia. Sunnuntaisin paras huvi on ison kirpputorin penkominen.

 

Torremolinoksesta on hyvät kulkuyhteydet, voit matkata vuokra-auton lisäksi linja-autolla sekä junalla.