Taas on vuorossa Kansainväliset Päivät -juhla (Feria Internacional de los Pueblos) Fuengirolassa Feria-alueella. Lähtölaukaus on keskiviikkona 29.4 ja hupia riittää sunnuntaihin 3.5 asti joka päivä klo 12-04. Paikalla on 33 maata ja muutama Espanjan oma alue esittelemässä omia erikoisuuksiaan. Tätä mukavahenkistä juhlaa vietetään jo 21 kertaa.

Juhlasta on kasvanut valtava tapahtuma, mutta leppoisa meininki on säilynyt. Monikulttuurinen osallistujajoukko juhlii sulassa sovussa. Päivällä on hieman rauhallisempi ohjelma, joka sopii hyvin myös lapsiperheille ja vanhemmalle väelle. Iltaa kohti musiikki ja tanssi kiihtyvät. Juhliin kannattaa lähteä tyhjin vatsoin ja kiertää maistelemassa eri maiden herkkuja.

Suomen osaston järjestää jo neljännen kerran ravintola Nuriasol Marko Levanderin johdolla. Ohjelmassa on musiikkiesityksiä, joulupukin vierailu ja MM jääkiekkoa tv:stä. Ulkomaalaisten ihmeteltäväksi paikalle koitetaan järjestää myös suomalaisia urheilulajeja kuten eukonkantoa, saappaanheittoa ja mölkkyä.

Doora Laaksonen tuottaa suomalaisia ruokia maisteltavaksi: grillimakkaraa, loimulohta, karjalanpiirakoita, silliä jne. Isolla joukolla pyöritellään useat tuhannet lihapullat. Perinteisellä suomalaisella lihakeitolla on tarkoitus hurmata ulkomaalaiset, kertoo Doora. Myös keliaakikot ja muut erikoisruokavaliot on muistettu parhaan mukaan.

Säätiedotus lupaa juhlien aikana kesää alkavaksi (vihdoin) ja lämpötilat nousevat +25 tuntumaan.

Kaikkien maiden upea kulkue liikkuu lauantaina puolenpäivän aikaan. Se lähtee Fuengirolan kaupungintalolta ja päätyy Feria-alueelle. Katso tästä video viime vuoden Ferioista ja pääse tunnelmaan. Riemukasta Vappua!