Eilen pidetyt ensimmäiset suomalaiset asuntomessut sujuivat loistavasti ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Suomalaiset löysivät hyvin paikalle, kertoo messut järjestäneen Espanja.Comin toimitusjohtaja Ismo Ivakko. Lähes 700 vierasta kävi tutustumassa näytteilleasettajien tuotteisiin ja palveluihin ja kuusi eri aiheista luentoa täyttivät tuolit. Selvästi tälle oli kysyntää ja tästä on hyvä jatkaa, iloitsee Ismo. Olemme oikein tyytyväisiä, että näin moni löysi tiensä tänne paikanpäälle jo näin ensimmäisellä messukerralla.yleisö1

Opimme paljon näistä messuista, kertoo Ismo, ja ensi kerralla teemme asioita vielä paremmin. Erityisesti tulemme kiinnittämään huomiota luentojen parempaan äänentoistoon.fugetv

Messuille toi tervehdyksensä myös Fuengirolan kaupunki, jonka puheen piti Rodrigo Romero Morales. Merika Haavisto tulkkasi kaikki espanjankieliset puheet. Myös Fuengirolan TV taltioi tapahtumaa.

Näytteilleasettajat olivat järjestään tyytyväisiä messujen kulkuun. Yleisesti todettiin, että tämä oli hieno mahdollisuus tavata kerralla näin suuri joukko suomalaisia, jotka kaikki olivat kiinnostuneita asumisesta. Moni messukävijä oli tositarkoituksella etsimässä asuntoa, remonttiapua tai muuta aiheseen liittyvää tietoa. Kaikille kävijöille annettiin tuhti Messuopas, jossa oli ajankohtaista tietoa Espanjassa asumisesta. Kaikki messuille rekisteröityneet tulevat saamaan myös videokoosteen tapahtumasta.frame properties2

Markus Aho Frame Properties yrityksestä oli oikein tyytyväinen päivän aikana saamiinsa kontakteihin. Tämä oli hyvä paikkavalinta, tänne oli helppo ihmisten löytää, kehui Markus.kesäkatu1

Kesäkadun väki oli panostanut messuihin ja oli paikalla koko henkilökunnan voimin. Innostuin heti näistä messuista, kertoo yrityksen myyntiassistentti Anneli Jokinen, olemmekin saaneet runsaasti sekä vuokra-että myyntiasuntokyselyitä. Toimitusjohtaja Anne Laitinen huomasi, että ihmiset halusivat tulla keskustelemaan ja tapaamaan kasvotusten. Näin luodaan hyviä ja luotettavia asiakassuhteita tulevaisuuteenkin.ryhmäkuva

Espanja.Com kiittää kaikkia messuvieraita, luennoitsijoita ja näytteilleasettajia innostuneesta yhteistyöstä. Tavataan seuraavilla messuilla ensi keväänä!